
* The Will to Win *
Voitontahto. Ei vain pelkkä slogan
The Will to Win kuvaa meidän – ja varmaankin myös sinun – elämäntapaamme. Se ajaa meidät aina parempiin suorituksiin, oli sitten kyse työnteosta, ajamisesta tai aivan mistä tahansa. Se saa meidät ylittämään tavoitteemme tänään ja asettamaan uudet, entistä korkeammat tavoitteet huomiselle. Tämän saman filosofian mukaisesti Eibach suunnittelee ja valmistaa maailman parhaat madallusjouset, iskunvaimentimet, coil overit, kallistuksenvakaimet ja muut alustanosat.
The Will to Win on syy, miksi autotuningin ammattilaiset ja kilpa-autoilijat ympäri maailman kääntyvät Eibachin puoleen jousitus- ja alustaratkaisujensa parissa. Eibachin laatuun, palveluihin ja tekniseen osaamiseen luottavat lukemattomien harrastelijakilpailijoiden lisäksi äärimmäisen vaativat Formula 1-, NASCAR- ja CART-tallit.
The Will to Win merkitsee sitä, että jokainen Eibach-tuote on paljon muutakin kuin standardoitu tarvike- tai varaosa. Kun autonvalmistajat haluavat eritysesti panostaa alustaan, he valitsevat Eibachin. Esimerkkinä mainittakoon Mitsubishi Lancer Evolution, jonka jousitus on Eibachin käsialaa.
Se vastustamaton voima, joka saa ylittämään itsensä yhä uudelleen, juuri se on; *The Will to Win*
UUTISET
Extranettiin on lisätty kuvapankki osio jälleenmyyjille. Sieltä saa vapaasti ladata kuvia mm. nettisivuille
Nyt saatavilla uutuustuotteena VAG konsernin autoihin (Vw, Audi, Seat, Skoda) merkki ja mallikohtaiset Eibach Pro-Spacer keskittävät raidevälinlevikepalat pultijaot 5x100 ja 5x112 keskireikä 57,1. VW Pro-Spacer sarjoja valmistetaan leveyksillä 5-20mm. Sarjojen hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset. Kaikki Eibach Pro-Spacer ovat TUV hyväksyttyjä. Kysy lisää valtuutetulta Eibach jälleenmyyjältä.
Nyt saavutettu ajonautinnon uusi taso, kun kaksi maailman parasta auton-alustasarjojen valmistajaa löi voimansa yhteen, niin siitä syntyi menestystuotteet Eibach B12 Pro-kit (madaltaa 20-40mm) ja Eibach B12 Sportline (madaltaa 40-55mm) joista, voit valita haluatko autoosi Pro-kitin hillittyä tyylikkyyttä vai Sportlinen agressiivistä ja urheilullista ulkonäköä. Molemmat sarjat sisältää paksumäntäiset, niin sanotulla mono-tube / upside-down tekniikalla valmistetut Bilstein Sport iskunvaimentimet ja Eibach madallusjouset. Tästä ei autosi ajettavuus enään parane.
Siis valitse paras,valitse Eibach B12
Muistakaa tarkistaa poisto/tarjous tuotteet www.lhp-racing.com sivuilta!
Aaltonen Motorsport on myynyt Eibach maahantuonnin Lapinjärven Huoltopisteelle. Jatkamme tuotteiden maahantuontia ja hyvää yhteistyötä valmistajan ja jälleenmyyjien kanssa.
Hinnoittelu, toimitukset yms säilyy kuten Aaltonen motorsport aikana.
Lapinjärven Huoltopiste Oy
Teollisuustie 2
07800 Lapinjärvi
info@LHP-Racing.com
puh. 040 687 8811
Eibachin tukemat moottoriurheilijat seurasivat vuonna 2010 Eibachin ”The Will to Win” –filosofiaa menestyksekkäästi. Seuraavassa muutama poiminta menneeltä kaudelta.
Baja 1000
Yksi kuuluisimmista off road –kilpailuista, Baja 1000 ajetaan marraskuussa Baja Californian niemimaalla. Viivalla oleva kalusto on erittäin eksoottista ja huolella valmistettu ainoastaan yhtä tarkoitusta varten: taittamaan aavikon tietöntä taivalta niin nopeasti kuin mahdollista. Vaativissa olosuhteissa jousitus on avainasemassa ja moni kuljettaja luottaakin jousitusta rakentaessaan Eibachin osaamiseen.
Eibachin tukemina kisaan starttasi myös Vildosola Racing. Kisan alussa tiimi kärsi kahdesta rengasrikosta, mutta tasaisella ajolla Vildosola Racing nappasi jälleen piikkipaikan. Rankassa kisassa auton tekniikka oli koetuksella ja vaihteistomurheet varjostivat tiimin kisan loppuosaa. Autosta katosi ykkösvaihde kokonaan, mutta tiimi kykeni pitämään saavuttamansa johtopaikan maaliin asti. Maaliin Vildosola Racing ajoi ennätysajassa 19 tuntia, 4 sekuntia, ja oli ensimmäinen täysin meksikolainen tiimi, joka kykeni Baja 1000:n voittoon. Eibachin menestyksen kruunasivat Robby Gordon toisella ja Roger Norman kolmannella sijallaan.
Eibach onnittelee Vildosola Racingin Tavoa, Javia, Gusia ja Sergiota upeasta Baja 1000:n kilpailuvoitosta!
Rallin MM-sarja
Rallin MM-sarja sai päätöksensä Walesin rallissa lokakuussa. Samalla Ford jätti jäähyväiset pitkään palvelleelle Focus WRC –autolleen. Focuksella ajettiin kaksi valmistajien maailmanmestaruutta, 44 osakilpailuvoittoa ja 100 podium-sijoitusta 12 vuoden uransa aikana.
Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila järjestivät Focus RS:lle vielä yhden palkintopallisijoituksen ajamalla Walesissa kolmanneksi. Samalla pari varmisti koko sarjan kakkospaikan.
Focuksen vuonna 2011 korvaavan Fiesta RS:n testit on jo aloitettu erittäin lupaavin tuloksin.
Audi Motorsport
Audin ”asiakaskilpuri” R8 LMS vakuutti ensimmäisessä GT3-luokan kilpailussaan Macaon pahamaineisella katuradalla. KK Performancen Marchy Lee taisteli tiensä toiseksi 30 auton lähdössä. United Autosportsin Danny Watts täydensi Audin menestystä sijoittumalla kisassa kolmanneksi.
R8 LMS näkyi myös Düsseldorfissa järjestetyssä Race Of Championsissa, jossa moottoriurheilun kuumimmat nimet pääsivat käskyttämään Audeja.
Saksalainen autolehti Autobild laittoi Eibachin tuotteet todelliseen testiin. Testialustana oli Audi A4 2.0 TSI S-line. Loppupäätelmänä Autobild toteaa, että S-line -alusta ei yksinkertaisesti pysty kilpailemaan Eibach Pro-Kitin kanssa. Rata-ajoa harrastaville suositeltiin lisäksi Eibach Anti-Roll-Kit -kallistuksenvakaajien asentamista.
Lue koko juttu (englanniksi) Eibachin nettisivuilta: http://performance-suspension.eibach.de/cms/eibach_news
Sportage on Kian näkemys nykymuodin mukaisesta urheilullisesta katumaasturista, ja sillä eteläkorealaismerkki on osunut napakymppiin. Paitsi muotoilun ja nimensä puolesta, Sportage on myös ajettavuudeltaan vauhdikas ja hauska auto.
Hyvää ajettavuutta voi korostaa entisestään asentamalla Eibach Pro-Kit-jousisarjan. Pro- Kit -performancejouset madaltavat auton painopistettä maltillisesti korostaen autosta huokuvaa urheilullisuutta. Pro-Kitillä varustettu Sportage on täydellisesti varustettu kohtaamaan urbaanin ympäristön haaseet, mutta se ei kavahda heikompiakaan kinttupolkuja.
Kun Sportagen ulkoasun viimeistelee Pro-Spacer –vanteen levityspaloilla, kehkeytyy autosta todellinen menohaluja uhkuva asfalttiviidakon kuningas, joka ei kumartele kenenkään edessä.
Sekä Sportagen Pro-Kit että Pro- Spacer ovat taattua Eibach-laatua. Ne ovat TÜV-hyväksyttyjä ja niiden korroosionesto on huippuluokkaa. Kia Sportagen Pro-Kit ja Pro- Spacer tulevat myyntiin pikapuoliin.
Audin uusi luxuskompakti A1 on todellakin nimensä mukainen auto. Kaikki sen ominaisuudet kuuluvat A1-luokkaan. A1 asettaakin uudet standardit pikkuautoille laadun, tyylin ja ajo-ominaisuuksien osalta. Audin uusin lahja autoilevalle kansalle on myös harrastajaystävälinen: Siihen on saatavilla runsaasti erilaisia aftermarket-osia. Kaikki A1:n omistajat, jotka todella nauttivat ajamisesta ja joille auto ei ole vain kehon kuljetin, varustavat autonsa luonnollisesti Eibachin Pro-Kit –jousisarjalla.
Pro-Kit tuo Audin lähemmäs tien pintaa ja korostaa sen asemaa ajonautinnon lähettiläänä. Pro-Kit korostaa myös auton tyyliä – hienoinen madallus saa A1:n muodot näyttämään entistä sulavammilta. Vaikka Pro-Kit madaltaa auton painopistettä, ei madallusta tehdä ajomukavuuden kustannuksella, vaan Pro-Kit ennemminkin korostaa kompaktin premium-auton hienostuneisuutta, virittäen samalla sen ajo-ominaisuudet parhaimmilleen.
Viime silauksen autolle antavat Pro-Spacer –vanteen levityspalat. Leveämpi raideväli korostaa A1:n upeita muotoja harvinaisen tyylikkäästi.
Nämäkin Eibach-alustanosat ovat TÜV-hyväksyttyjä, ja niitä tuo maahan Aaltonen Motorsport.
E10-15-014-01-22, Pro-Kit Audi A1 1.2 TFSI, ovh 191€
E10-15-014-02-22, Pro-Kit Audi A1 1.4 TFSI, 1.6 TDI, ovh 191€
Pro-Spacerit välillä 10-30mm, ovh 96-156€
200 kilometrin päässä Sydneyn vilinästä, Bathurstissa sijaitsee Mount Panorama Circuit. Joka syyskuu radalla ajetaan Australian V8-sarjaan kuuluva, legendaarinen Supercheap Auto Bathurst 1000 -kilpailu. Tapahtumien polttopisteessä on myös Eibach, joka toimittaa usealle viivalta löytyvälle tiimille jouset. Eibachin asi...akkaisiin lukeutuu myös Triple Eight Race Engineering, jonka autot nappasivat kilpailussa kaksoisvoiton.
1000 kilometriä, 161 kierrosta, joista jokaisella uskomattoman nopeita sokeita mutkia ja voimakkaita korkeuseroja - korkeimman ja matalimman kohdan ero on tyrmäävät 174 metriä! Mout Panorama Circuit on uskomattoman vaativa kuljettajalle, koko tiimille ja erityisesti kalustolle. Eibachin jouset ovat Bathurstissa elementissään, sillä ne on suunniteltu parasta mahdollista suorituskykyä ja vakautta silmälläpitäen. Molemmille on suuri kysyntä, kun alla on kookas, yli 600-hevosvoimainen Holden VE Commodore. Valtavat tehot on saatava siirrettyä tiehen, ja rekaiden ote kuumana hohkavasta asfaltista ei saa häilyä missään tilanteessa.
Kilpailun voittaneet Craig Lowndes ja Mark Skaife kiidättivät numerolla 888 varustettua Holdeniaan uskomattomalla vauhdilla ympäri haastavaa rataa. 161 kierrokseen heiltä kului aikaa 6 tuntia, 12 minuuttia ja 51 sekuntia, joka oli paitsi uusi ennätys, myös ensimmäinen 160km/h keskinopeuden ylittänyt suoritus.
Bathurst 1000 ei ole turhaan kansan suussa "The Great Race - Suuri Kilpailu". Sen merkitys australialaisille on sama kuin Indy 500:n amerikkalaisille tai Man-saaren TT:n moottoripyöräilijöille. Bathusrt 1000:ta on ajettu vuodesta 1960 ja vuodesta 1963 tauotta joka vuosi. Kilpailu kuuluu V8 Supercar Championship -sarjaan, jossa Holdenin ja Fordin mallit kilpailevat keskinäisestä paremmuudesta.
Eibachilla odotetaan malttamattomana uutta mahdollisuutta päästä kiertämään haastavaa Mount Panorama Circuitia!
Eibach-tuotteiden hinnat uudistuivat!
Tutustu uusiin hintoihin ja hanki omaan autoosi huippu laadukkaat alustan osat edullisesti, http://www.eibach.fi/tuotteet_pl.php
Tuotetteista suuri osa heti toimitukseen, katso jälleenmyyjä-listasta lähin myyjäsi ja ota yhteyttä!
Kauden "päättäjäinen", X-TREME Car Show, järjestettiin Helsingin jäähallilla 3-4.10. Nähtävää riitti, ja mikä tärkeintä, tasokasta sellaista! Messut sisälsivät niin Customeja, Hot Rodeja, Tuning Autoja, Moottoripyöriä että polkupyöriä, joten jokaiselle oli varmasti jotakin!
Vuoden 2009 Nordic Tuner Award Finaalit järjestettiin myös tänä vuonna Suomessa. Finaalit keräsivät yli 40 tasokasta ajoneuvoa pohjoismaista Suomeen kilpailemaan.
Aaltonen Motorsport oli viikonlopun esittelemässä tuotteita messuvieraille. Messuilla kiinnostavimpia tuotteita olivat Sportline-jouset, Pro-Street-S-alustasarjat, K&N-kartiosuodattimet ja Intake Kitit. Molempia tuotemerkkejä oli rutkasti näkyvillä myös Show-autoissa, joka tietenkin on merkki siitä että tasokkaat laitteet antsaitsevat tasokkaimpia tuotteita .
American Hot Rod Garage:n Duane Meyer and Bernt Karlsson Vierailivat X-Treme Show:ssa ensi kertaa. Herrat vierailivat myös osastollamme, mutta markkinointipuheita ei juuri tarvinnut pitää.
Duane Meyer kertoi, että he käyttävät K&N-tuotteita useissa projekteissaan, ja kehui miten K&N:ltä on mahdollisuus saada erikoisempiakin suodattimia nopeasti.
Bernt Karlsson puolestaan totesi: " Eibach is the best brand", ja kertoi että on käyttänyt tuotteita jo kohta 50-vuotta.
Joten mitäpä tähän enää lisäämään...
Lue koko uutinen osoitteesta: http://www.knfilters.com/news/news.aspx?ID=2320














